Xplora pelasti 6-vuotiaan kiusaamistilanteesta

Äiti lohduttaa pelokasta lasta

Ilman ranteessa mukana olevaa Xplora puhelinta, 6-vuotias ei olisi saanut nopeaa apua kiusaamistilanteeseen


Angelina koki jokaisen vanhemman painajaisen. Hänen 6-vuotiaan poikansa joutui teini-ikäisten kiusaajien uhriksi matkalla koulusta kotiin. Ilman Xplora kellopuhelinta, tilanne olisi saattanut äityä entistä pahemmaksi.

”En tiedä mitä olisi voinut tapahtua, jos lapselle ei olisi ollut puhelinta ranteessa mukana. Olen nyt hyvin kiitollinen siitä, että hankimme hänelle Xplora puhelimen” kuvailee lapsen äiti Angelina.

 

Tällaiset esimerkit puoltavat sen puolesta, että Xplora olisi hyvä olla jokaisen koululaisen mukana. Koulupäivän aikana Xploran voi asettaa koulutilaan, jolloin se ei häiritse oppimista ja keskittymistä. Koulupäivän päätteeksi kello toimii puhelimena ja turvallisuutta lisäävänä rannekkeena.

Lue lisää Xplorasta ja osta nyt!

Hän soitti Xploralla ja pyysi apua

Perheen koulu on hyvin lähellä kotia, joten lapsi saa kulkea matkansa itsenäisesti nuoresta iästään huolimatta. Eräänä maanantaina lapsi soitti äidilleen Xploralla kertoakseen, että on nyt matkalla kotiin. Hetkeä myöhemmin hän soitti uudelleen.

Puhelussa kuului kun lapsi huusi pelokkaana ”ei”. Taustalla kuului vanhempien tyttöjen nauru, mikä sai minut heti tajuamaam mistä oli kyse. Olin kotona etätöissä, joten syöksähdin nopeasti ulos.

Äiti näki tapahtuman kulun jo etäältä ja pyysi tyttöjä lopettamaan huutaen. Kun Angelina saavutti poikansa, kiusaajat juoksivat karkuun.

Ei suostu enää ulkoilemaan yksinNäyttökuva videosta, jossa teinitytöt kiusaavat pientä poikaa

Lasta kiusanneet tytöt olivat seisseet ringissä 6-vuotiaan ympärillä ivallisesti nauraen ja kuvaten tätä. Tapahtumien jälkeen kiusaamisen uhriksi joutunut poika ei enää uskalla liikkua ulkona yksin, ellei hänellä ole yhteys vanhempaan Xploran avulla saatavilla.

Xplora on ehdoton lisä lapsille, jotka liikkuvat ja leikkivät yksin ulkona. Olipa hätä pieni tai suuri, vanhemman saa helposti ja nopeasti kiinni.


Yksin lukkojen takana

Eräs Xploran käyttäjä jakoi hiljattain kanssamme jännityshetken, jossa lapsi oli jäänyt ulos lukkojen taakse ilman ulkovaatteita. Onneksi lapsella oli Xplora ranteessa ja hän pystyi soittamaan äidilleen, joka tuli kotiin pelastamaan lapsen pinteestä.

Hienoista älypuhelimista ei juuri ole hyötyä, jos ne lojuvat milloin missäkin. Xplora pysyy aina turvallisesti ranteessa mukana, mikä helpottaa nopeaa reagointia yllättävien tilanteiden sattuessa.