Huoli lasten liikuntamäärästä

Lapset istuvat kalliolla.

Asiantuntijoiden huoli lasten liikuntamäärästä on akuutti: ”peruskoululaisten askelmäärä väheni jopa 3000 askelta päivässä”  

Lasten ja nuorten liikkuminen väheni koronaepidemian aikana merkittävästi. Ero kahden vuoden takaiseen oli jopa kymmeniä prosentteja. Muutos selittyy erityisesti koulu- ja koulumatkaliikunnan vähentymisellä, sekä liikunnallisten iltapäiväkerhojen että ohjattujen liikuntaharrastusten rajoituksilla. Lasten ja nuorten liikkumattomuutta lisää myös älypuhelimien tarjoamat pelit ja sosiaalinen media. Huoli lasten liikuntamäärästä on siis todellinen.

 

Nuorten liikkumisen polarisaaatio on kiihtynyt koronan myötä, eli nuorten jakautumista liikunnallisesti aktiivisiin ja vähän liikkuviin. Tämä selviää tuoreesta Valtion liikuntaneuvoston UKK-instituutilta tilaamasta tutkimuksesta, jossa 255 pirkanmaalaista ja varsinaissuomalaista peruskoululaista käytti liikemittaria ympäri vuorokauden.

 

PERUSKOULUIKÄISTEN liikkuminen väheni keväällä 2 000–3 000 askeleella päivässä.

 

Tuloksia verrattiin kahden vuoden takaiseen lasten ja nuorten liikuntakäyttäytymiseen Suomessa, joka tehtiin 7-12 vuotiaiden keskuudessa.

 

UKK-Instituutin tutkimusjakson aikana IRO-Research toteutti tutkimuksen Kauniaisten esikuouluikästen keskuudessa. Tutkimuksessa selvisi, että liikunnan määrä oli selvästi laskenut. Tutkimuksessa havaittiin, että lapset joilla oli Xplora-kellopuhelin liikkuivat selvästi enemmän, kuin lapset, joilla oli älypuhelin.

IRO Researchin tutkimuksen mukaan 88 % vanhemmista on huolestuneita lasten räjähdysmäisesti kasvaneesta ruutuajasta ja lasten vähentyneestä liikkumisesta. Lue lisää tutkimuksesta täältä.

 

Lähteet: Valtion Liikuntaneuvosto, UKK-instituutti, Helsingin Sanomat ja IRO-Research