Anna lapsen kokea tylsyyttä

Lapsi istuu liukumäen päällä. Anna lapsen kokea tylsyyttä.

Anna lapsen kokea tylsyyttä – hänen omaksi edukseen!

”Äiti… Mulla on tylsää!” Kuulostaako tutulta? Vaikka tylsyyden tunne voi tuntua piinalliseslta, lasten on tärkeää kokea myös tylsyyttä ja oppia sietämään sitä. Tutkijat ovat yhtä mieltä siitä, ettei ikävystyminen vahngoita lapsia – päinvastoin.

 

Lasta on vaikea sivuuttaa, kun hän valittaa kyllästyneenä ja roikkuu jalassa. Vanhempina koemme usein velvollisuuden tunnetta siitä, että lapsi pysyy aina viihdytettynä, joten voi olla vaikeaa antaa lapsen tylsistyä ilman, että keksimme hänelle jotain tekemistä. Toisaalta työkiireet ja arjen askareet saattavat pitää huolen siitä, ettei aikaa ylimääräisten ohjelmanumeroiden keksimiseen ole. Tästä ei kannata potea huonoa omatuntoa. Tylsyys avaa ovet luovuudelle ja uusille ideoille!

 

Lapsi maalaa keskittyneesti. Xplora 5 puhelin on lapsen ranteessa.
Lähes jokainen aikuinen tunnistaa varmasti sen hetken, kun tylsyys iskee esimerkiksi bussissa tai jopa hississä ja puhelin kaivetaan esiin pikaisen viihteen toivossa. Tylsyydensietokykymme on romahtanut älylaitteiden ja teknologian kehityksen myötä.

Ikävystymisherkkä sukupolvi

Nyky-yhteiskunnassa lapset eivät melkein koskaan kyllästy. Heti kun lapsen suusta pääsee pieninkin valitus, iPad asetetaan lapsen syliin tai televisioon laitetaan pyörimään ohjelmia, jotka todella pyörivät loputtomiin auto play ominaisuuksien ansiosta. Juuri tällaisina hetkinä hetkinä lasten tulisi kuitenkin antaa kyllästyä. Kun lapsi on kyllästynyt, lapsen aivojen luova osa alkaa toimia ja mielikuvitus saa tilaa. Siksi on äärimmäisen välttämätöntä, että lapsi kokee ikävystymisen hetkiä päästääkseen mielikuvituksen liikkeelle.

 

Stanfordin yliopiston tutkija, psykologian tohtori ja The Happiness Track kirjan kirjoittaja Emma Seppälä kertoo Quartz-sivuston tekstissä, että vanhempien tulisi kannustaa lapsia löytämään hauskuutta tylsyyden keskeltä. Jatkuvaa tekemistä ja kiireisyyttä arvostetaan monissa osissa maailmaa, olipa kyse lasten vapaa-ajan toiminnasta tai aikuisten urasta. Elämässä tarvitaan kuitenkin myös rauhaa, Seppälä toteaa.

 

”Sillä silloin, kun mitään ei tunnu tapahtuvan, ihmisen omat aivot saavat tilaa luoda ja oivaltaa” toteaa kasvatustieteilijä ja filosofi Juha T. Hakala Yle:n artikkelissa. Hänen mukaansa kasvatamme nyt ikävystymisherkkää sukupolvea, ehkä jopa yhteiskuntaa.

 

Mattias Ribbing kirjoitti kirjan ”Älykäs vanhemmuus – tue lapsesi oppimista, keskittymiskykyä ja luovuutta” korostaa tylsyyden tärkeyttä. Kun Ribbing:in omat lapsensa valittavat tylsyyttä, hän vastaa: ”Miten hauskaa! Pian mieleesi juolahtaa jokin hauska idea!” Lasten ongelmia ei aina kannata suuna päätä olla ratkomassa. Erilaiset ongelmanratkaisukykyä vaativat pulmat auttavat lasta kehittymään, kun niiden ratkaisuun annetaan tilaa.

 

Lapsi leikkii legoilla
Tylsyys on ovi luovuuteen.

 

Xplora tylsien hetkien tukena

 

Kevätsäiden lämmetessä, ulkoilu on hyvä ratkaisu tylsyyden täyttämiseksi. Jotta sinä voisit rauhassa jatkaa omia askareitasi, lapsen turvana toimii Xplora kellopuhelin. Xplora on lapselle suunniteltu puhelin, joka pysyy aina menossa mukana – ilman somea ja internettiä. GPS ominaisuuksien ansiosta pysyt kartalla siitä, missä lapsi liikkuu kun tylsyys on selätetty. Monet vanhemmat ovat raportoineet, että Xplora on lisännyt lapsen itsevarmuutta ja rohkeutta. Voit siis hyvillä mielin antaa lapsen etsiä luovuutta ja uusia leikkejä tylsien hetkien keskeltä.

 

Kun lapsi pääsee askelten keräilyn makuun, ei tylsää ole taatusti enää ollenkaan! Lue lisää #GOPLAY alustasta nyt ja rekisteröi lapsi mukaan hauskanpitoon. Voi olla että lapsen huimat askelmäärät motivoivat myös sinua liikkumaan ja ulkoilemaan tylsyyden iskiessä.

 

On muistettava, että lapset ottavat mallia meistä aikuisista kaikessa mitä teemme. Seuraavan kerran kun tylsistyt, mieti voisitko sittenkin jättää puhelimen taskuun.

 

Osta Xplora X5 Play puhelin nyt!