Xplora x5 play

Xploran avulla voit antaa lapsellesi kaksi vuotta lisää lapsuutta.

Suomalaiset lapset saavat älypuhelimen poikkeuksellisen varhain. Se on älytöntä.

Lapsen kognitiiviset, sosiaaliset ja motoriset taidot kehittyvät leikin, luovuuden ja liikkeen avulla. Herkässä kehitysvaiheessa oleva pieni lapsi tarvitsee rakkautta, tukea ja läsnäoloa. Ei viimeisintä koukuttavaa peliä eikä rajatonta pääsyä internettiin.

Euroopassa lapset saavat älypuhelimen keskimäärin 10-vuotiaana, mutta meillä Suomessa peli alkaa olla pelattu jo ekaluokalla. Tiedämme että tulet häviämään taistelun älypuhelinta vastaan, mutta haluamme antaa sinulle jatkoajan. Sinä 5-7 -vuotiaan vanhempi. Älä anna älypuhelinta lapsellesi. Anna 2 vuotta lisää lapsuutta.

Kokemuksia Xplora-puhelimen käytöstä

Jooa sai jo vähän etukäteen synttärilahjaksi kellopuhelimen mikä onkin ollut hitti sekä äidin että lapsen mielestä.

Oikeaa puhelinta ei haluttu vielä hankkia joten päädyttiin kellopuhelimeen, kellopuhelin tuo turvaa vanhemmille kun lapsen sijainnin näkee koko ajan ja hänelle pystyy soittamaan.

Lapsi ei kuitenkaan pääse nettiin tai voi soittaa ei toivottuihin numeroihin eli kellopuhelin on lapselle myös turvallinen, kellopuhelin on myös kokoajan kädessä eli ei tarvitse pelätä että lapsi leikin aikana unohtaa sen johonkin niinkun tavalliselle puhelimelle helposti käy.

Kellopuhelimen numeroihin saa liitettyä myös kuvan joten lapsen ei tarvitse osata lukea että voi käyttää kellopuhelinta.

@jjenni.jjohanna

Lapsi Xplora kellopuhelin ranteessa

Lapsi leikkii veden äärellä

𝑋𝑝𝑙𝑜𝑟𝑎-𝑘𝑒𝑙𝑙𝑜𝑝𝑢ℎ𝑒𝑙𝑖𝑚𝑒𝑛 𝑘𝑎𝑢𝑡𝑡𝑎 𝑦ℎ𝑡𝑒𝑦𝑑𝑒𝑛𝑝𝑖𝑡𝑜 𝑘𝑎𝑣𝑒𝑟𝑒𝑖ℎ𝑖𝑛, 𝑖𝑠𝑜𝑣𝑎𝑛ℎ𝑒𝑚𝑝𝑖𝑖𝑛 𝑗𝑎 𝑣𝑎𝑛ℎ𝑒𝑚𝑝𝑖𝑖𝑛 𝑘𝑎̈𝑦 𝑘𝑎̈𝑡𝑒𝑣𝑎̈𝑠𝑡𝑖, 𝑙𝑢𝑜𝑛𝑡𝑒𝑣𝑎𝑠𝑡𝑖 𝑗𝑎 𝑣𝑎𝑙𝑣𝑜𝑡𝑢𝑠𝑡𝑖, 𝑘𝑢𝑛 𝑛𝑢𝑚𝑒𝑟𝑜𝑡 𝑡𝑎𝑙𝑙𝑒𝑛𝑛𝑒𝑡𝑎𝑎𝑛 𝑒𝑛𝑠𝑖𝑛 𝑣𝑎𝑛ℎ𝑒𝑚𝑚𝑎𝑛 𝑜𝑚𝑎𝑎𝑛 𝑋𝑝𝑙𝑜𝑟𝑎-𝑠𝑜𝑣𝑒𝑙𝑙𝑢𝑘𝑠𝑒𝑒𝑛, 𝑗𝑜𝑠𝑡𝑎 𝑛𝑒 𝑡𝑢𝑙𝑒𝑣𝑎𝑡 𝑛𝑎̈𝑘𝑦𝑣𝑖𝑖𝑛 𝑙𝑎𝑝𝑠𝑒𝑛 𝑘𝑒𝑙𝑙𝑜𝑝𝑢ℎ𝑒𝑙𝑖𝑚𝑒𝑒𝑛, 𝑗𝑜𝑛𝑘𝑎 𝑗𝑎̈𝑙𝑘𝑒𝑒𝑛 𝑙𝑎𝑝𝑠𝑖 𝑝𝑦𝑠𝑡𝑦𝑦 𝑝𝑖𝑡𝑎̈𝑚𝑎̈𝑎̈𝑛 𝑦ℎ𝑡𝑒𝑦𝑡𝑡𝑎̈ 𝑖𝑡𝑠𝑒 𝑘𝑒𝑙𝑙𝑜𝑝𝑢ℎ𝑒𝑙𝑖𝑚𝑒𝑛 𝑘𝑎𝑢𝑡𝑡𝑎✨

 

@pieniakauniitahetkia

Pystyn olemaan paljon rauhallisemmalla mielellä esimerkiksi kaupassa, kun tiedän, että Mauno saa minuun yhteyden jos kotona tulee jostain syystä hätä.

Mauno pystyy myös paljon vapaammin olla yhteydessä kummeihin ja isovanhempiin.

Mauno pitää kelloa mielellään ja parasta hänen mielestään on kellotaulun sekä soittoäänen vaihtaminen puheluiden lisäksi.
Äidin mielestä parasta tässä on se, että nettiin ei pääse!😄

Yhteydet ovat myös toimineet täällä loistavasti, vaikka sitä alunperin jännitin.

@Laurakaskenpaa

Lapsi kerää valkovuokkoja Xplora x5 Play kellopuhelin ranteessa

Xplora ulkomainoskampanja