23 vinkkiä, joiden avulla vahvistat lapsen itseluottamusta

Lapsen itseluottamuksen rakentaminen ja vahvistaminen vaatii paljon työtä. 

Valitettavasti taikakeinoa onneen ei ole. Yhteiskunnallisten ja sosiaalisten odotusten kasvaessa lapset ja nuoret voivat jatkuvasti huonommin. Paineita syntyy monelta suunnalta: menestystä odotetaan koulussa, harrastuksissa ja ystävyyssuhteissa, eikä tilanne helpota vapaa-ajallakaan. Sosiaalinen media ja sen lieveilmiöt lisäävät stressiä ja riittämättömyyden tunnetta etenkin nuorissa käyttäjissä. 

Vaikka aikuiseksi kasvaminen on nykyään vähintään yhtä kuoppainen tie kuin ennenkin, voit silti vanhempana voit tehdä monia asioita auttaaksesi ja vahvistaaksesi lapsesi itseluottamusta. Lue tästä 23 arvokasta vinkkiä!

 

Xplora-kellopuhelin johdattaa lapsia turvallisiin seikkailuihin!

Älä vertaa lapsia

Vanhempana on tärkeää pitää mielessä, että kaikki lapset ovat erilaisia ​​ja kehittyvät eri tahtiin. Yritä lopettaa lapsesi vertaaminen sisaruksiin, ystävien lapsiin tai muihin. Hän on ihana ja hyvä sellaisena kuin on!

Ole hyvä roolimalli

Lapset seuraavat meitä jatkuvasti ja ottavat mallia siitä, miten me toimimme. Jos olet ärtynyt ja stressaantunut, et voi odottaa lapsesi olevan onnellinen, sitoutunut ja luova. Jos kotona vain istutaan sohvalla tuijottamassa puhelinta, lapsikin oppii vain istumaan sohvalla ja tuijottamaan puhelinta.

Kannusta lastasi yrittämään uudelleen

Kaikki mokaavat joskus! Epäonnistumisen sattuessa kohdalle yritä parhaasi mukaan rohkaista lastasi yrittämään uudelleen. Uusi yritys ja sen myötä saatu onnistuminen voi tehdä ihmeitä lapsen itseluottamukselle. Tässä asiassa kannattaa kuitenkin myös kuunnella lasta: jos vaikuttaa siltä, että lapsi ei missään nimessä halua tehdä jotain, häntä ei kannata siihen pakottaa. 

Kannusta riskinottoon 

Kasvaakseen omaksi yksilökseen lapsen on tärkeää uskoa itseensä ja omiin kykyihinsä. Lapselle kannattaa opettaa, että hän pystyy  halutessaan mihin vain, eikä sen tarvitse tapahtua toisten kustannuksella – menestyminen ei vaadi kavereiden varpaille astumista! 

Huomion ja kunnioituksen osoittaminen muita kohtaan on tärkeää, mutta omia tavoitteita ja unelmia ei tarvitse pyydellä anteeksi. Tavoitteet ja niihin pyrkiminen on jotain, mistä lapsi hyötyy tulevaisuudessa suuresti.

Älä siirrä pelkojasi lapseen

Lapsen kehityksen kannalta on tärkeää antaa tilaa seikkailuille ja itsenäiselle tutkiskelulle. Älä siis anna omien pelkojesi estää lasta lähtemästä tutkimusretkilleen. Xploran avulla lapsi voi laajentaa leikkisädettään ja ottaa pieniä askelia kohti itsenäisyyttä. Vanhemman huolta helpottaa tieto siitä, että lapsen sijainnin voi nähdä koko ajan GPS:n kautta – myös silloin, kun lapsesi on omissa seikkailuissaan. Itsenäisten leikkien harjoittelu lisää taatusti lapsen luottamusta omiin kykyihinsä. 

Älä säästä kiitosta

Kiitä lastasi vuolaasti asioista, jotka hän tekee hyvin sen sijaan että huomauttelisit pienistä puitteista. Jokainen pienikin askel on juhlistamisen arvoinen ja tärkeä.

Anna lapsellesi tilaa näyttää tunteita

On normaalia olla vihainen, peloissaan, surullinen tai iloinen. Näytä lapsellesi, että kaikki tunteet ovat tervetulleita, ja niistä kannattaa puhua. Istu lapsesi kanssa alas ja kysy, miksi hän tuntee niin kuin tuntuu – tuomitsematta ja rauhallisesti. Opettamalla lasta pukemaan tunteensa sanoiksi mahdollisimman aikaisessa vaiheessa annat hänelle hyvät eväät tulevaisuutta varten.

Kuuntele lastasi

Lasten on tärkeää purkaa ajatuksiaan ja tunteitaan. Anna lapsellesi mahdollisuus puhua riippumatta siitä, kuinka väsynyt tai stressaantunut olet. Kuuntele lastasi äläkä keskeytä häntä täydentämällä hänen lauseitaan.

Kannusta lastasi olemaan ylpeä kyvyistään

Vertailu on ilon varas. Kilpaileminen muita vastaan ​​ei ole tärkeää, eikä siihen kannata pyrkiä arjessa. Jokainen on itsensä paras kilpakumppani, joten muiden sijaan kannattaakin keskittyä olemaan paras versio itsestään. Kaikilla on omat vahvuutensa, ja kaikki tekevät asioita vähän eri tavalla – ja se on rikkaus!

Älä koskaan arvostele lastasi avoimesti muiden edessä

Lapset – niin kuin kaikki meistä – tekevät virheitä. Älä kuitenkaan arvostele lasta muiden aikuisten tai lasten edessä. Virheitä tekemällä oppii! Puutteiden osoittaminen muiden edessä vain lisää lapsen epävarmuutta ja aiheuttaa turhaa mielipahaa.

 

Liikunta ja aktiivinen elämä lisää lapsen itseluottamusta.

Älä liioittele kehuja

Liiallinen kehuminen tehtävistä, joita lapsesi on tehnyt vain puoliksi, vähentää sanojen arvoja. Sen sijaan kunnioita asianmukaisia ​​ponnisteluja ja saavutuksia.

Älä pelkää esittää vaatimuksia

Lapset tuntevat olonsa hyväksi, kun heillä on tavoitteita. Tavoitteet kannattaa kuitenkin suhteuttaa olosuhteisiin ja lapsen tilanteeseen, sillä siinä missä saavutettavissa olevat tavoitteet kannustavat ketä vain työskentelemään hiukan ahkerammin, liian kovilla on usein päinvastainen vaikutus. Kaikki lapset ovat erilaisia!

Älä liioittele auttaessasi

Kun lapsi törmää ongelmaan, tarjoa hänelle apua, mutta älä tee tehtävää loppuun hänen puolestaan. Auta lasta löytämään itse ratkaisu hankalaan matikantehtävään tai keksikää yhdessä muistisääntö päänvaivaa aiheuttavaan läksyyn. Tekemällä asiat lapsen puolesta teet hänelle pitkällä tähtäimellä karhunpalveluksen.

Kannusta lastasi esittämään kysymyksiä

Lapset ovat uteliaita! Kun lapsi intoutuu kyselemään kysymyksiä, älä vaienna häntä, vaan pyri parhaasi mukaan vastaamaan. 

Vahvista omaa itsetuntoasi vahvistaaksesi lasten itseluottamusta

Tee työtä oman itsetuntosi vahvistamiseksi. Se tarttuu lapseesi.

Näytä, että on okei ajatella toisin.

Anna lapsellesi tilaa ajatella vapaasti. Kannusta lastasi etsimään erilaisia tulokulmia ja ratkaisuja ongelmaan sanomalla esimerkiksi ”Olisiko olemassa jokin muu tapa tehdä tämä?” 

Kannustaa fyysisiin aktiviteetteihin

Fyysisellä aktiivisuudella on positiivinen vaikutus lasten itsetuntoon. Kaikki lapset eivät ole kiinnostuneita urheilusta, eikä lasta kannata pakottaa esimerkiksi joukkueurheiluun. Perinteisen urheilun lisäksi maailma on kuitenkin täynnä on monia vapaa-ajan aktiviteetteja, jotka auttavat lasta liikkumaan. Anna lapsen kokeilla asioita ja löytää itselleen parhaiten sopiva keino nauttia liikunnasta. 

Tiesitkö, että kellopuhelimessamme on sisäänrakennettu askelmittari? Yhdistämällä lapsen Xplora-puhelimen Goplay-alustaamme, askeleet muuttuvat fiktiivisiksi kolikoiksi, jotka toimivat Goplayn valuuttana. Goplayn sisällä avautuu hauska ja inspiroiva maailma, jossa lapsi voi osallistua peleihin, kampanjoihin, tutustua opetusmateriaaliin ja tehdä tarjouksen fyysisistä tuotteista, kuten leluista ja lautapeleistä. Askelten kerääminen motivoi liikkumaan, sillä palkinto on ehdottomasti sen arvoinen! 

 

Kellopuhelin mahdollistaa seikkailut kotona tai vaikkapa kaverin luona.

Tehkää asioita yhdessä lapsesi kanssa

Seikkailuja ja pieniä arjen hetkiä! Menkää yhdessä metsään, leikkikentälle, uimaan, urheilemaan, askartelemaan, museoon tai minne vain, mikä tuo iloa ja vaihtelua elämään. Luokaa yhteisiä perinteitä ja tapoja – muistoja, jotka lämmittävät molempia pitkään.

Anna lapsesi olla joskus oikeassa, vaikka hän olisi väärässä

Aina ei ole tärkeää olla oikeassa, ja asiat kannattaa rennosti. Pieni asia-, kielioppi- tai kirjoitusvirheen korjaaminen ei ole välttämätöntä.

Älä kommentoi muiden ulkonäköä lapsen edessä

Yritä välttää kommentoimasta muiden ihmisten, lapsen ja omaa ulkonäköäsi lapsen edessä. Yritä sen sijaan korostaa muita taitoja, kuten “olet niin hyvä ystävä” tai “oletpa taitava piirtäjä!”. 

Jaa lapsesi innostus

Riippumatta siitä, kuinka epärealistisia lapsesi unelmat ovat, sinun ei tarvitse sanoa sitä. Jaa lapsesi innostus äläkä koskaan sano, että mikään on mahdotonta.

Ole ylpeä lapsestasi

…ja muista näyttää ja kertoa! Se lisää lapsen itseluottamusta enemmän kuin uskotkaan!

Halaa lastasi

Astrid Lindgrenin sanoin: anna lapselle rakkautta, lisää rakkautta ja vielä enemmän rakkautta.

Xplora auttaa lasta kasvamaan itsenäisemmäksi ja aktiivisemmaksi yksilöksi.

 

Lasten itseluottamuksen lisääminen vaatii todella paljon työtä. Mutta mitä ahkerammin hyödynnät tämän listan vinkkejä,  sitä helpommaksi se tulee! Muista myös olla lempeä itsellesi – kukaan meistä ei ole täydellinen.