Joulusatu kaikille lapsille: Joulumetsän salaisuus

paakuva

Pakkashanki narisee Ellin talvikenkien alla, kun hän ja Tonttu taittavat matkaa lumisessa metsässä. Metsä on jo hiljennyt jouluaattoon. Tumma taivas ripustettu täyteen tähtiä, jotka kimaltavat ja tuikkivat kuin kuusenkoristeet. 

Tonttu, joka nimestään huolimatta ei ole tonttu laisinkaan vaan koiranpentu, hyppii innoissaan Ellin ympärillä, humpsahtaen välillä kuonoa myöten hankeen. Ellin äiti oli lähettänyt heidät iltakävelylle topattuaan Ellin ensiksi päästä varpaisiin lämpimiin vaatteisiin. Käsissä Ellillä on kahdet tumput, ja jopa Tontun jaloissa on tossut, sillä pakkanen puree yhtä ahneesti pienten koirien tassuihin kuin lasten varpaisiin. 

Yhtäkkiä Tonttu alkaa haukkumaan, ja ryntää kohti pimeää, lumista metsää. Elli kauhistuu – entä jos koira eksyy kokonaan?

“Tonttu! Heti takaisin!” hän huutaa, mutta koira ei vaikuta kuuntelevan häntä ensinnäkään, vaan pinkoo innoissaan pois näköpiiristä. Elli katsoo epäröiden ympärilleen. Sinisessä, hiljaisessa yössä on jotakin perin kummallista.

Tonttua huhuillen Elli astuu syvemmälle metsään. Lumisten kuusenoksat väistyvät hänen tieltään kuin itsestään.

Sitten Elli kuulee taas Tontun haukun. 

“Tännekö sinä tulit?” Elli äimistelee yhyttäessään koiran. “Mitä sinä -?”

 Ellin lause keskeytyy, kun hän huomaa Tontun heiluttavan villisti häntää pienen nuotion äärellä, jonka ympärille on kerääntynyt kaksi kettua. Elli räpäyttää silmiään huomatessaan, että ketut paahtavat nuotion äärellä pähkinöitä. 

“Hyvää iltaa”, hän sanoo kohteliaasti, koska se tuntuu ainoalta oikealta tavalta aloittaa keskustelu tuntemattoman kettuparin kanssa. 

“Hyvää iltaa”, ketut vastaavat, ja Elli voisi vannoa, että jossakin niiden pitkien viiksien alla värähtelee hymy. “Ei kai sinua palella? Astu toki nuotion äärelle.”

kettu

Elli ottaa epäröiden askeleen lähemmäksi. 

“Saako olla pähkinää? Näiden pitäisi olla pian valmiita”, toinen kettu kysyy ja nyökkää nuotiota kohti. 

“Ei kiitos”, hän hengähtää. Tonttu haukkuu iloisesti ja pomppii hänen ympärillään. 

“Näytät hämmentyneeltä”, toinen kettu toteaa ja kallistaa punertavaa päätään. “Oletko eksynyt?”

“En kai”, hän vastaa vilkuillen ympärilleen. “Suokaa anteeksi, en vain ole koskaan ennen tavannut puhuvaa kettua.”

Ketut naurahtavat. Niiden käheät ja korkeat äänet täyttävät pakkasilman ja kaikuvat läheisten puiden jäisistä rungoista.

“Ehkä et ole vain koskaan hoksannut kokeilla”, toinen ketuista ehdottaa, ja sukii kaunista häntäänsä. Tietenkin se on oikeassa, Elli tajuaa. Ei hän ole koskaan kokeillutkaan. 

“Onko tämä sinun koirasi?” 

“On”, Elli sanoo ja silittää Tonttua. “Sen nimi on Tonttu.”

Ketut katsovat toisiaan. “Tonttu? Erikoinen nimi koiranpennulle. Meidän tuntemamme tontut ovat hieman toisenlaisia.”

“Niinkö?” Elli kurtistaa kulmiaan. “Millaisia tonttuja te sitten tunnette?”

“Voi, monenlaisia, monenmoisia”, ketut vastaavat yhteen ääneen. “Metsätonttuja, puutarhatonttuja, muutamia äkeitä saunatonttuja – ne ovat aina niin olevinaan – ja tietenkin Joulupukin tonttuja.”

Ellin sydän hypähtää. “Joulupukin tonttuja? Tunnetteko te siis… Joulupukin?”

“Totta kai”, kettu toteaa ja hymyilee maireasti. “Kuka nyt ei tuntisi Joulupukkia!”

Se on ihmeellisintä, mitä Elli on koskaan kuullut. “Voisitteko esitellä minut Joulupukille?” 

Ketut käkättävät taas, ja Tonttu haukahtelee hilpeästi. “Kenties”, toinen vastaa sitten. “Jos ensin saamme syödä pähkinämme rauhassa.”

Elli istuu kettuparin viereen kovalle hangelle ja ottaa vastaan hänelle tarjotun pähkinän. He keskustelevat jonkin aikaan parhaasta paahtoasteesta pähkinöille ja kävyille (Elli tyytyy nyökyttelemään uskaltamatta paljastaa, ettei ole eläissään päässyt maistamaan käpyä). Sitten, aivan yllättäen, hän huomaa läheisen kuusikon oksien heilahtelevan.

“Iltaa kaikille.” Puhuja on valtava karhu, iso ja pörröinen, varovainen hymy mustilla huulillaan. Ellin huulilta pääsee kiljahdus. Karhu vilkaisee häntä hämmästyneenä. “Täällä tuoksuu niin hyvältä. Mahtaisiko minullekin liietä muutama pähkinä?”

Ketut eivät ole moksiskaan, vaan jakavat muitta mutkitta pähkinän myös karhulle. Tarkemmin katsottuna metsänkuninkaan pyöreät silmät ovat hyvin ystävälliset. 

“Anteeksi, että kiljaisin”, Elli sanoo sovittelevaan sävyyn, kun hänen sykkeensä on laskenut taas normaaliksi.  

“Ei se mitään, tyttöseni”, karhu sanoo matalalla äänellä ja istuu Ellin viereen. “Heräsin juuri, ja karvani on varmaan erityisen sekaisessa pörrössä. Kuka tahansa olisi pelästynyt.”

Kun kaikki ovat saaneet kyllikseen pähkinöitä ja käpyjä, ketut ilmoittavat, että aika on koittanut. He lähtevät yksissä tuumin kävelemään syvemmälle metsään. Pian Elli huomaa, että joukkoon liittyy muitakin eläimiä: muutama siili, joiden piikkeihin on tarttunut pikkuruisia lumipalleroita, kynttilälyhtyä kantava majava, oravia ja jopa yksinäinen susihukka.

He saapuvat iloisena kulkueena aukiolle, joka on kuin kuorrutettu sokerilla ja pumpulilla. Keskellä räiskyy ihana, lämmin nuotio, jonka ympärille kerääntyneet eläimet juttelevat, laulavat ja tanssivat iloisesti lumesta raskaiden kuusenoksien alla. Elli liittyy nauraen mukaan tanssiin, kieppuu villisti ympäriinsä ja levittää kätensä.

“Täällähän on juhlat!” Lämmin, syvä ääni kantautui aukion yli, ja kaikki eläimet kääntyivät katsomaan Joulupukkia, joka oli juuri niin pitkä, hymyileväinen, partaisa ja mahakas kuin he olivat kuulleetkin. 

Pukki tervehtii yksitellen jokaista eläin tassustapitäen, kunnes saapuu Ellin luokse. “No, mutta! Ellikö se siinä?” Pukki kysyy ilahtuneena. 

Elli ei saa sanaa suustaan. Pukki kumartuu silittämään Tonttua, joka nuolee innoissaan Pukin ryppyistä poskea. Vasta silloin Elli huomaa suuren säkin, jota Pukki on kantanut selässään. 

Myös muut eläimet ovat huomanneet sen, ja kerääntyvät varovaisesti lähemmäksi. Pukki huomaa katseet ja hohottaa niin, että maha hytkyy ja parta tutisee. 

Ja niin Pukki avaa suuren lahjasäkin, josta paljastuu lahja toisensa perään, kaikki suloisin kuusenoksin ja kävyin koristeltuja, sieviä paketteja. Orava saa raidallisen kaulahuivin, joka on niin pitkä, että sen saattaa kietoa kahdeksan kertaa kaulan ympäri. Majava saa lapaset, neljä kappaletta, kaikki eri väreissä. Karhu saa rusetin, jonka se asettaa ilahtuneena karhutöpöhäntäänsä. Susihukka saa pienen matkaradion, josta kuuluu vain parhaita joululauluja. Ketut saavat mustikkakeksejä, jotka ovat kuulemma Pukin itsensä leipomia. 

Elli tuijottaa lumoutuneena kaikki ihmeellisiä lahjoja, joita riittää jokaiselle isolle ja pienelle metsäneläimelle. Lopuksi, kun säkki näyttää jo aivan tyhjältä, Pukki vetää sieltä luun Tontulle, joka suorastaan vinkisee ilosta. 

“Sinä oletkin aivan erilainen tonttu mihin minä olen tottunut”, Pukki myhäilee koiralle. Sitten hän kääntää tuikkivat silmänsä Elliin. “Minulla onkin sinulle aivan erityinen lahja.” 

“Ihanko totta?” Elli hämmästyy. “Tiesitkö sinä, että minäkin olisin täällä?”

“Minulla on tapana arvata tällaiset asiat”, Pukki sanoo. Sitten hän sujauttaa kätensä yhteen hänen punaisen nuttunsa lukuisista taskuista ja vetää esiin lasipurkin, jonka sisällä pyörteilevät kirkkaanvihreät ja violetinpunertavat valot. Se oli kauneinta, mitä Elli oli koskaan nähnyt. 

“Mikä se on?” hän kysyy, kun Pukki ojentaa hänelle loistavan purkin, joka tuntuu valaisevan koko metsäaukion.

“Siinä on koko maailman revontulet, tyttökulta”, Pukki sanoo ja taputtaa Elliä päälaelle. Elli ihastelee valoja, jotka tanssivat pienessä purkissa, selvästi kaivaten vapauteen. “Haluaisitko sinä, Elli, kunnian avata purkin näin joulun kunniaksi?”

Valot tanssivat nopeammin, kuin ymmärtäen, mistä he puhuvat. Elli avaa purkin varovaisesti hengitystään pidätellen. Valot purskahtavat ulos, sinkoavat taivaalle ja räjähtävät heidän yläpuolellaan kuin ilotulitteet, leviten sitten koristamaan koko tummaa pakkastaivasta. Kaikki eläimet pysähtyvät katsomaan. Pukki lyö kätensä yhteen ilahtuneena. 

Lasipurkki

“Nyt täällä vasta juhlat alkavatkin!” Pukki julistaa, ja katsoo sitten lempeästi Elliä ja Tonttua. “Mutta nyt minulla on tunne, että teitä kaivataan ihan toisissa juhlissa. Mitäpä jos lähtisimme yhdessä kotiin?”

He löytävät reen aukion laidalta, ja ennen kuin Elli ehtii tajutakaan, he ovat nousseet ilmaan revontulien ja tähtien keskelle, ja kiitävät vinhaa vauhtia kohti kotia. Eläimet vilkuttivat heille, ja Elli nauraa riemukkaasti, puristaen Tonttua tiukasti sylissään. 

Kun he laskeutuivat tutulle pihatielle, Ellin sydän on kukkuroillaan onnea.

“Tämä oli ihmeellisintä, mitä olen koskaan kokenut”, hän kuiskaaa, ja tarjoaa pienen kätensä Pukille kättelyä varten. Pukki tarttuu siihen, ja he kättelevät juhlallisesti. 

“Sellaista jouluisin on”, Pukki sanoi hymyillen. “Menehän nyt sisälle, vanhempasi odottavat teitä jo kovasti. Lisäksi minulla on tunne, että kuusen alle on saattanut ilmestyä yllätys tai pari.”

Elli ryntää ovelle. Ja aivan oikea: kaikki perheenjäsenet, mummi sekä vaari ja serkut olivatkin jo odottamassa, ja kuusen alta todella löytyy kasa ihmeellisiä paketteja, jotka loistavat kaikissa revontulien väreissä. 

“Oi”, Elli sanoo ihmeissään. 

“Vuh”, sanoo Tonttu. 

Kaikki on niin ihanasti, että saattoi vain hymyillä. Ja jossakin päin metsää, pienellä aukiolla, joukko eläimiä hiljentyy joulunviettoon loistavien tähtien alla.

 

Sen pituinen se.

revontulet 1

 

Xplora toivottaa kaikille onnellista joulua!